torstai 26. syyskuuta 2013

Primaattien sukupuun juurilla


Erilaisia aikamme primaatti-lajeja
kuva wikimedia
Etsiessämme ihmisen (homo) alkujuuria ja vastausta kysymykseen, milloin muinainen löytö on ihminen, on hyvä katsoa tarinaa pitemmällä aikajaksolla kuin vain näinä uusimpina aikoina (pleistoseeni ja jopa Aadamin ja Eevan holoseeni).

Koko porukan kattava käsite on primaatit (primates), jotka alkavat esiintyä myöhäisellä paleoseenisella ja eoseenikaudella noin 58 miljoonaa vuotta sitten ja ovat edelleen olemassa. Yksi niistä on Jumalan tahdon mukaan vallannut koko maapallon hallintaansa. Primaattien koko vaihtelee 30 grammaa painavasta lemourista 200 kiloiseen gorillaan. Ihmistä lukuunottamatta ne elävät vain trooppisilla alueilla ja liikkuvat sekä puissa että maassa.


Plesiadapis
Plesiadapis rekonstruktio
kuva wikimedia
Uuden elämän aika (kenotsoinen) alkaa sen suuren ekokatastrofin jälkeen, joka tuhosi dinosaurusten mesotsoisen maailman ja sille on ominaista nisäkkäiden nousu.

Plesiadapis fossiilit ovat suhteellisen yleisiä myöhäisellä paleoseenikaudella noin 55-58 miljoonaa vuotta sitten. Laji alkaa esiintyä Amerikan mantereella, josta se Grönlannin maasiltaa myöten tuli Euraasiaan. Useimmat löydöt ovat fragmentaarisia, lähinnä hampaita, mutta myös ihon ja karvoituksen kappaleita on säilynyt. Kaksi lähes kokonaista luurankoa on löydetty Ranskasta Menat alueella olevista muinaisten järvien pohjakerrostumista.
Ice Age elokuvien varhainen nisäkäs
Torahampaat taiteilijan lisäys

Arvelen, että tämä varsin yleisesti levinnyt nisäkäs ja selviytyjä on inspiraationa mainioiden Ice Age elokuvien kaikkien lasten tuntemalle pähkinän rakastajalle!


Archicebus
Archicebus achilles
kuva wikimedia
Sic transit gloria mundi!

Yhden ainoan otuksen kiinalainen löytö vuonna 2003 on asettanut plesiadapis paran uuteen asemaan ja sysännyt sitä sivuun primaattien kantaisän paikalta. Vanhimman tunnetun primaatin nimi lienee suomalaisen helpompi muistaa muodossa arkki-kebus! (Ei kuitenkaan ..kebab).
As of 2013, it is the oldest fossil primate skeleton discovered, and is most closely related to tarsiers and the fossil omomyids, although A. achilles is suggested to have been diurnal whereas tarsiers are nocturnal. Resembling tarsiers and simians (monkeys, apes, and humans), it was a haplorhine primate, and it also may have resembled the last common ancestor of all haplorhines as well as the last common ancestor of all primates.

Its discovery further supports the hypothesis that primates originated in Asia, and not in Africa.
wikipedia
Että niin.

Eikö ole hauskaa tämä luotettavan varma ja vakuuttava luonnontiede, kun yksi 20 grammainen arkkikebab lykkää plesiatapiksen tunkion harjalta yhdellä hännän heilautuksella. Mitä vielä löydetäänkään varhaisen kenotsoisen kauden kerrostumista!

Phylogeny of primates
Primates 
 Strepsirrhini 





 Haplorhini 
 Tarsiiformes 

Archicebus








 Anthropoidea 


 Catarrhini 








According to Ni et al. 2013, Archicebus is a basal member of the clade containing tarsiers, making it a close relative of monkeys, apes, and humans.

 

Tämän wikipediasta kopsaamani primaattien sukupuun linkit toimivat, joten kaavio on selkeä ja hyvä apu primaattien historian itseopiskeluun. Kristillisen hautaristin ovat tässäkin sukupuussa saaneet sukupuuttoon kuolleet lajit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti